sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tom Sawyerin seikkailut - Huckleberry Finnin seikkailut (Kirjojen vertailu)

Kirjailija:


Molempien teoksien kirjailijana on ollut Mark Twain. Mark Twain (oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clemens) oli Yhdysvaltalainen kirjailija, joka syntyi 30. marraskuuta 1835 ja kuoli 21. huhtikuuta 1910. Twain tunnetaan humoristisista ja satiirisista teoksistaan. Hän oli aikansa tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen kehityskertomuksensa pohjautuvat hänen omiin kasvukokemuksiinsa Yhdysvaltojen etelävaltioissa, erityisesti Mississippijoen varrella. Hän on tehnyt monta teosta, joista osa on nuortenkirjoja, osa kokoelmia ja osa matkakirjoja ja muistelmia. Hänen tunnetuimpia teoksia ovat Tom Sawyerin seikkailut ja Huckleberry Finnin seikkailut.

Tom Sawyerin seikkailut:

Tom Sawyerin seikkailut on Mark Twainin vuonna 1876 ilmestynyt nuortenromaani. Teos kertoo Yhdysvaltain itsenäistymisen ja sisällissodan välisenä aikana Yhdysvaltain "syvässä etelässä", St Petersburgin kaupungissa elävästä nuoresta pojasta. Teos on saanut vaikutteita Mark Twainin kotikaupungista Hannibalista Missourista Mississippi-joen varrelta.
                Thomas Tom Sawyer on kekseliäs, uskalias ja rohkea, mutta ei käyttäydy aina mallikkaasti, eikä hän ole kovinkaan hyvä koulussa, eikä aina tee mitä hänen huoltajansa Polly-täti käskee. Hän on lyöttäytynyt kylän hampparin pojan Huckleberry Finnin kanssa yhteen. Tom asuu yhdessä Polly-tädin ja Sidin kanssa. Sid on hänen velipuolensa. Pollylla on isohko talo ja navetta ja tontti on aidattu puuaidalla. Heillä on myös Jim -niminen orja sekä Mary-niminen palvelijatar, joka on varsin uskonnollinen. Tom asuu pienessä kauppalassa nimeltään St Petersburg, joka on Mississipin rannalla. Tomin käyttäytymisen seurauksena hän saa usein rangaistuksia kuten esimerkiksi hän joutuu maalaamaan aitaa, mutta hän tekeekin siitä luksusta ja saa muut pojat maalaamaan sen ja tienaa samalla heidän aarteensa. Tom myös rakastuu Becky Thatcher nimiseen tyttöön, joka ei itse pidä Tomista. Tom lähtee Jacksonin saarille osin rakkaushuolten vaivaamana osin koska kokee olevansa väärin ymmärretty, mutta palaa sieltä takaisin.
               Tom on varsin taikauskoinen. Tom ja Huck menevät poistamaan käsniä hautausmaalle, kun he joutuvat todistamaan murhaa. Intiaani-Joe viiden vuoden takaisten nöyryytysten jälkeen murhaa veitsellä lääkäri Robinsonin, ja vierittää syyn Muff Potterin niskoille. Tästä seuraa oikeudenkäynti Muff Potteria vastaan. Intiaani-Joe on paha, ja puoliverinen. Tom todistaa kaikkien suureksi yllätykseksi oikeudenkäynnissä Muffin puolesta Intiaani-Joeta vastaan, Intiaani-Joe karkaa oikeudenkäynnistä, mutta palaa espanjalaisen kuuro-mykän hahmossa kauppalaan. Tom ja Huck aaretta etsiessään sattumalta näkevät kuuro-mykän ja salakuuntelevat. He saavat tietää, että hän onkin Intiaani-Joe ja hänellä on aarre jonka hän on piilottanut. Huck tällöin seuraa Intiaani-Joeta ja saa selville, että Intiaani-Joe janoaa kostoa leskirouva Douglasille, jonka mies on hänet tuominnut, ja suunnittelee rouvan kasvojen viiltelyä. Huck juoksee ja pyytää apua ja saa leskirouva Douglasin pelastettua. Intiaani-Joe karkaa tämän jälkeen McDouglasin luolaan johon Tom ja Becky eksyvät pariksi päiväksi, mutta löytävätkin tien ulos. Luolaan sisäänpääsy tällöin suljetaan jolloin Intiaani-Joe jää luolaan jumiin. Myöhemmin kun Tom palaa takaisin luolaan hän löytää Intiaani-Joen nälkään kuolleen ruumiin. Hän päättelee, että samaan luolaan hän on myös piilottanut aarteensa jonka Tom ja Huck lopuksi löytävät. Heistä tulee rikkaita.

Huckleberry Finnin seikkailut:

Huckleberry Finnin seikkailut alkavat siitä, mihin kirjan Tom Sawyerin seikkailut tapahtumat päättyvät. Tom ja Huck ovat löytäneet rosvojen rahan ja ovat nyt rikkaita, leskirouva Douglas otti Huckin omaksi pojakseen ja lupasi sivistää häntä. Kirja alkaa sillä, kun murrosikäiset nuoret pojat Tom, Huck ja muutama muu poika perustivat rosvoliiton, jonka tarkoituksena oli ruveta maantierosvoiksi ja murhata ihmisiä. Idea oli lähtöisin Tom Sawyeriltä, joka oli saanut aatteet lukemistaan merirosvo- ja ryövärikirjoista. Oikeasti he eivät tienneet rosvona olosta mitään.

Huckleberry Finn eli Huck on vähän huonosti kasvatettu poika, joka kävi koulua ja osasi vähän kirjoittaa ja laskea. Aluksi hän inhosi koulua, mutta sopeutui ja alkoi jopa pitääkin siitä, vaikka sai aina koulussa selkään lurjustellessa. Huckin isä oli keski-ikäinen juoppo, joka välillä pieksi tätä. Hänen olinpaikastaan ei ollut tietoa, kunnes hän saapui eräänä päivänä kaupunkiin. Hän ei sietänyt, että poika olisi häntä parempi ja sivistyneempi ja halusi ottaa tältä pöyhkeyden pois. Huck ei saanut mennä kouluun ja hänen piti myös antaa saamansa palkkiorahat isälle ryypättäväksi. Onneksi Huck oli nähnyt isän tulevan kaupunkiin ja antanut rahat tuomarille säilytettäväksi.

Monet yrittivät tehdä isästä paremman miehen ja taivutella tämän lähtemään ja lopettamaan juomisen. Se oli kuitenkin toivotonta ja isä hakkasi poikaa aina, kun näki tämän käyvän koulua, lopulta hän päättää kaapata pojan ja vei hänet kauemmaksi sivistykseltä omalle tukkikämpälle. Täällä Huck oli täysin eristyksissä eikä päässyt pakoon ja tottui pikkuhiljaa elämään. Isän ryyppääminen ja kurinpito tekivät kuitenkin hänen elämän kurjaksi ja lopulta Huck päätti paeta lavastamalla oman kuolemansa. Koska hän halusi vaihtelua elämäänsä, eikä halunnut palata leski Douglasin luo, koska ei viihtynyt tämän komennossa ja tarkkojen sääntöjen alaisena, päätti hän lähteä seikkailemaan pitkin Missisippi-jokea. Kun isä oli lähtenyt kaupunkiin, Huck karkasi löytämällään kanootilla.
 Pako onnistui hyvin ja eräässä saaressa hän tapasi orjan nimeltään, Jim, joka oli lähtenyt omistajaltaan pakoon. Pian he löytävät kuolleen miehen jokea alas tulevasta talosta, mutta eivät uskalla katsoa hänen kasvoja. Tämän jälkeen Huck päättää lähteä kaupunkiin, hän halusi tietää, etsitäänkö heitä. Hän naamioitui tytöksi ja sai tietää eräältä naiselta, että hänen isäänsä epäillään Huckin taposta ja että isästä oli luvattu palkkio. Nainen myös epäili, että karannut orja Jim asuisi läheisellä saarella ja siksi Huck sekä Jim lähtivät nopeasti pois kyseiseltä saarelta, ajelehtien lautalla pitkin Missisippi-virtaa.
Heidän tavoitteenaan oli päästä Cairoon, joka ei ollut orjavaltio. Matkalla he kohtasivat mm. karille ajaneen höyrylaivan ja sitä tutkittuaan kaksi roistoa, jotka olivat vielä sen sisällä. Pahan sumun takia he eivät nähneet kunnolla ja yhtäkkiä höyrylaiva ajoi heidän lauttansa yli ja he joutuivat erilleen. Huck pääsee rannalle erään varakkaan aatelisperheen taloon ja joutuu seuraamaan kahden ylhäisen suvun sukuriitaa. Kukaan ei edes tarkalleen tiedä, mistä se on saanut alkunsa ja lopulta se muuttuukin teurastukseksi. Huck päättää paeta ja löytääkin yllättäen Jimin ja melkein ehjänä säilyneen lautankin ja he lähtevät taas ajelehtimaan pitkin virtaa. Matkalla he kohtasivat kaksi miestä, joita koirat ajoivat takaa. He olivat molemmat ryysyisiä ja toinen n. 70-vuotias mies väitti olevansa Ranskan kuningas ja toinen huomattavasti nuorempi mies väitti olevansa herttua. Oikeasti he olivat valehtelijoita, he kynivät ihmisiltä rahaa mm. huonoilla näytelmillä. Suurin huijaus oli, kun he naamioituivat erään kuolleen miehen veljeksi ja näin pyrkivät saamaan osan testamentin rahoista. Totuus kuitenkin paljastui, kun oikea veli tuli ja herttua sekä kuningas pääsivät pakoon.
Paon jälkeen he rantautuivat. Huck, kuningas sekä herttua menivät erääseen kaupunkiin ja Jim jäi veneeseen, ettei häntä löydettäisi. Kaupungissa Huckille tuli tilaisuus paeta roistojen luota kun he riitelivät, mutta lautalle tultuaan hän huomasi että Jim on poissa. Roistot olivat myyneet hänet ja hänet oli otettu kiinni ja viety läheiselle puuvillafarmille. Huck halusi hakea hänet pois sieltä ja löydettyään paikan hän kummastui. Isäntäväki luuli häntä kaverikseen Tom Sawyeriksi, joka sattumalta myöhemmin tuli höyrylaivalla paikalle. Tom, joka oli viisas ja ovela poika, esittäytyi Huckin veljeksi. Yhdessä he päättivät kaivaa Jimin pois kopista, johon hänet oli vangittu.
Lopulta Jim saatiin vapaaksi tunnelin kautta ja hänet vapautettiin orjuudesta neiti Watsonin testamentissa. Myös Huckin rahat säästyivät, kun juoppo isä oli kuollut taloon, jonka he olivat nähneet tulevan alas Missisippi-jokea.

Kirjojen vertailu:

Molemmat teokset ovat perinteisiä nuorille pojille tarkoitettuja kirjoja. Molempien krjojen päähenkilöina on nuoret pojat jotka eivät asu vanhempiensa kanssa ja eivätkä käyttäydy kovin sivistyneesti. Kirjojen molemmat päähenkilöt tuntevat toisensa ja ovat hyviä ystäviä. Heidän seikkailut ovat kirjoitettuina mielenkiintoisia, mutta en usko, että niistä voisi tehdä hyvän elokuvan. Yksi syy miksi nämä teokset ovat niin suosittuja on se miten Mark Twain on ne kirjoittanut. Vaikka kirjassa tapahtuu jotain ei niin jännittävää, kuten esimerkiksi Tom Sawyerin aidan maalaus, Twainin kaikkitietävä kerronta kirjassa on sopiva ja hyvä. Myös tapahtumien luonne selvitetään. Toisin kuin Tom Sawyerin seikkailuissa, Huckleberry Finnin seikkailuissa Huck on kertoja, ja tapahtumista saadaan vain hänen tulkintansa. Huckleberry Finnin seikkailussa ei ihastumisia ole (toisin kuin Tom Sawyerin seikkailussa), eikä se kerro muusta kuin Huckin havainnoista. Tom Sawyerin seikkailut alku on vähän tylsä, mutta kuten mainitsin, Mark Twainin kerronta tekee siitä hyvän. Huckleberry Finnin seikkailussa on mielestäni enemmän seikkailua eikä siinä ole "tylsää" alkua.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kielletty kirja - Kärpästen herra

                                    Kärpästen herra - William Golding

Kärpästen herra on Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan William Goldingin romaani vuodelta 1954. Teos julkaistiin Suomessa vuonna 1960. Se kertoo englantilaisista koulupojista, jotka muuttuvat vähitellen villi-ihmisiksi asuessaan keskenään autiolla saarella lentokoneonnettomuuden jälkeen. Kirjan on kustantanut Otava ja suomentanut Juhana Perkki.

Kärpästen herran kirjailija, William Golding oli 19. syyskuuta 1911 syntynyt englantilainen kirjailija, joka tutki teoksissaan erityisesti syyllisyyden ja kärsimyksen ongelmaa sekä käsitteli ihmisen moraalista olemusta vertauskuvallisen esitystavan keinoin. Golding on palvellut toisen maailmansodan aikana kuninkaallisessa laivastossa. Sodan päättyessä Golding oli ylennyt merivoimien luutnantiksi. Rauhan palattua hän palasi opetustyöhön ja kirjoittamaan, mutta sotakokemukset muuttivat hänen suhtautumisen ihmiseen. Hän näki ihmisten hyvin pimeän ja pahan puolen. Tämä voi olla myös syy siihen miksi hän on kirjoittanut kärpästen herran. Sillä kirja sijoittuu myös toiseen maailmansotaan ja siinä paljastuu ihmisten pahat puolet kun yhteiskunta hajoaa.

Kirja alkaa kun joukko englantilaisia poikia autioituu saarelle lentokoneonnettomuuden jälkeen. Kirjan alussa esitellään kaksi henkilöä: Ralph ja Possu. Saarella ei ole aikuisia joten pojat päättävät äänestää joukostaan johtajan. Jack niminen poika haluaa itselleen valtaa, mutta äänestyksen jälkeen Ralphista tulee johtaja. Kirjan alussa pojilla menee ihan hyvin Ralphin johdolla. He sytyttävät saaren huipulle merkkitulen, jotta heidät huomattaisiin. Jackista tulee metsästäjien johtaja. Pian huhu jostain pedosta alkaa levitä pokien kesken. Ralph ei usko siihen ja kertoo muille, että mitään petoa ei ole. Jack joka haluaa valtaa, houkuttelee muita poikia lihalla, juhlilla, metsästyksellä ja lupauksella, että hän tappaa pedon, jolloin ryhmä jakautuu kahteen. He alkavat jättää uskomalleen pedolle uhrilahoja ja maalaavat kasvonsa. Pikku hiljaa he alkavat muuttua villeiksi ihmisiksi. Näin poikien sivistys alkaa rapistua.

Kirjassa on monta henkilöä. Tärkeimpiä heistä ovat Ralph, Jack, Possu, Simon, Peto ja upseeri joka ilmestyy kirjan lopussa. Ralph on ryhmän johtaja. Hänellä on hyvät aikomukset ja hänellä on taipumus olla kohtelias ja looginen pahimmissakin tilanteissa. Toisin kuin moni muu pojista, Ralph kieltäytyy väkivaltaan turvautumisesta. Jack taas on aivan toisenlainen henkilö. Hänen vallan alla ihmisen oikea luonne paljastuu. Hän aloittaa ”heimojen” välisen väkivallan rankaisemalla ja kiduttamalla muita lapsia. Hänen syystään pojat jakautuvat kahteen ryhmään. Possu on ylipainoinen lapsi jolla on myös astma ja huono näkö. Hän on ryhmän älykkäin, mikä hyödyttää ryhmää. Hänen älynsä takia hän on Ralphin neuvonantaja. Hän Ralphin ja Jackin tapaan sovi johtajaksi sillä hänellä ei ole hyvät suhteet muihin poikiin. Hänelle käy todella huonosti kirjan loppu vaiheessa. Simon on rauhallinen ja positiivinen poika. Hän välillä näkee hallusinaatioita ja kuulee ääniä saarelta. Hän oli ensimmäinen pojista joka tajusi, että peto, joihin pojat uskoivat, onkin vain heidän mielikuvitusta. Löydön jälkeen hänelle käy jotain kamalaa. Kirjan lopussa kun Ralph pakenee Jackin ryhmältä hän törmää yllättäen upseeriin, joka on yllättynyt nähdessään pojat ja heidän olonsa. Hän sanoi olevansa pettynyt kuinka poikien yhteiskunta on täysin kaoottinen. Hän pelastaa lopussa pojat saarelta.

Kirjan tapahtumapaikka on koko kirjan aikana se yksi saari johon pojat ovat autioituneet. Kirja sijoittuu toiseen maailmansodan aikaan eli vuosien 1939 ja 1945 välissä. Kirjan teema voi olla pahuuden pelko, sillä pojat pelkäävät petoa jonka takia he jakautuvat ja heille alkaa syntyä ongelmia.

Kärpästen herra kirjaa on asetettu kyseenalaiseksi pari kertaa yhdysvalloissa vuosina 1974–2000. Tähän syynä on ollut liiallinen väkivalta, sopimaton kielenkäyttö ja rasistiset ja seksuaaliset loukkaukset. Tämän voi ymmärtää kun ottaa huomioon, että kyseessä on nuoret pojat ilman ruokaa ja aikuisen läsnäoloa. Mielestäni kirjan kieltäminen tuntuu turhalta sillä se ei ole oikeastaan mitään vakavaa verrattuna nykyajan elokuviin tai ohjelmiin.

Mielestäni kirja on hyvin kirjoitettu. Siinä on hyvä tarina ja se kertoo myös hyvin kuinka jokaisella ihmisellä on pahat puolensa mitkä tulevat esiin kun sääntöjä ei ole ja yhteiskunta on hajonnut. Hän kertoo myös hyvin sen, että yhteiskunta aina epäonnistuu, ellei jokaisella henkilöllä ole ihmisyyttä ja myös kuinka täydellisen utopian saavuttaminen on mahdotonta, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. En tiedä miksi kirjaa on kielletty sillä se ei todellakaan ole sopimatonta vaikka siinä onkin jonkin verran väkivaltaa ja rumaa kielenkäyttöä. En olisi itse huomannut, että kirja on kielletty, ellen olisi tiennyt siitä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Twitter-novelli!


Rakas päiväkirja!
Löysin aukon, jonka sanotaan vievän toiseen maailmaan. Se on suoraan edessäni. Käyn tutkimassa, kirjoitan löytöni tähän…

tiistai 8. tammikuuta 2013

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Batman sarjakuva-analyysi

                                             Bruce Waynen ensimmäinen vuosi Batmanina

Batman: ensimmäinen vuosi sarjakuvan on kirjoittanut Frank Miller, kuvittanut David Mazzucchelli, värittänyt Richmond Lewis ja suomentanut Riku Perälä. Se ilmestyi vuonna 1987. Sarjakuvan tarinan kirjoittaja Frank Miller syntyi 27. tammikuuta vuonna 1957. Hän on yhdysvaltalainen sarjakuvien käsikirjoittaja ja piirtäjä. Frank Miller on työskennellyt monien suurimpien kustantajien kanssa kuten esimerkiksi DC comics ja Marvel comics. Hän on kirjoittanut esim. Spiderman ja Batman sarjakuvia.

Batman: ensimmäinen vuosi sijoittui IGN-internetsivun 25 parasta Batman sarjakuvaa listalle ensimmäiseksi. Päätös perusteltiin näin: "Mikään muu teos ei ole pystynyt kuvaamaan Batmanin ja Gordonin hahmojen realismia, kitkaa ja inhimillisyyttä niin kattavasti." Tarinaa on pyritty jatkamaan useita kertoja. Sen suora jatko-osa on Batman: toinen vuosi, mikä ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.

Kirja kertoo miten Bruce Waynesta tulee Batman. Tarina alkaa kun ylikonstaapeli Gordon saapuu Gotham Cityyn. Samalla  Bruce Wayne palaa Gotham Cityyn olleessaan 12 vuotta muualla.
Gordon tutustuu uuteen työhönsä. Hän näkee kuinka korruptoitunut Gotham City, kun hänen kollegansakin ovat sekaantuneet korruptioon. Alussa hänellä on paljon hankaluuksia töissään sekä avioliitossa. Myöhemmin asiat alkavat sujua hänellä paremmin, mutta hankaluuksia silti on.
Samaan aikaan Bruce Wayne vaeltelee ja tutustuu kaupungin alamaailmaan valepuvuissa ja huomaa samalla kuinka synkempi Gotham Citystä on tullut. Hän on ennen Gotham Cityyn saapumista suunnitellut ryhtymään naamiutuneeksi kostajaksi. Vasta nyt hän toteuttaa sen ja muuttuu Batmaniksi. Batmania luullaan rikolliseksi ja kaikki poliisit ovat hänen kimpussaan. Gordon tietää, että Batman ei ole mikään rikollinen. Joten hän yrittää selvittää kuka Batman oikeasti on.

Tarina sijoittuu kokonaan Gotham Cityyn. Tapahtumapaikat ovat eri puolilta Gotham Cityä, esimerkiksi poliisiasema jossa Gordon työsekentelee, Bruce Waynen kartano, vanha rakennus missä Batman piiritetään jne.
 Tapahtuma-aika ei ole täysin selvä. Vuosi luvusta ei tiedetä, mutta kaikki tarinassa tapahtuvat asiat tapahtuvat vuodessa. Tarina alkaa siis 4. tammikuuta jolloin Gordon ja Bruce Wayne saapuvat Gotham Cityyn ja loppuu 3. joulukuuta. Aina kun päivä vaihtuu toiseksi, siinä lukee päivämäärä.

Kuvitus ja väritys eivät ole parasta mitä olen nähnyt. Alussa kun näin sen niin en pitänyt siitä kovin paljon, mutta siihen tottuu kun jatkaa lukemista. Se ei ainakaan ole millään tavalla häiritsevää tai jotain, joten ei se loppujen lopuksi ole kovin huono.

Tarinaa ei ole mitenkään vaikea ymmärtää ja se on hyvin laitettu kasaan. Koska tämä on Gordonin sekä Bruce Waynen näkökulmasta, heidän ajatuksia luetaan. Se on selkeästi eroteltu milloin Gordon miettii jotain tai milloin Batman/Bruce miettii. Gordonin teksti on keltaisella taustalla kirjoitettu kun taas Brucen teksti on kaunokirjoitusta. Heidän puhe tekstit ovat silti samoja kuin muillakin. Äänieffektejä on myös kirjoitettu kuten esimerkiksi pommin räjähdys "POOM" tai puhelin soitto "RINGG" tai radiosta kuuluva rätinä "SKRRKK".

Sarjakuva on hyvin kirjoitettu ja tarina on hyvä eikä mitenkään monimutkainen ja vaikea ymmärtää. Voin suositella varsinkin niille joille Batman on vielä uusi hahmo. Niille jotka eivät ole lukeneet mitään Batman sarjakuvia ja haluavat aloittaa lukemisen, niin tällä kannattaa aloittaa. En ihmettele, miksi se sijoitettiin ensimmäiseksi parhaan Batman sarjakuvan listalle.